Todentaja
SAM International
Etsimme asiakkaallemme Enemi Oy:lle
Tuotepäällikköä / johtavaa todentajaa
vastaamaan itsenäisesti omien asiakkuuksiensa todentamishankkeista Suomessa, Ahvenanmaalla, Ruotsissa ja Virossa.
Haettava tehtävä
Haettava tehtävä on yhtiössä uusi, ja sijoittuu yhtiön toimitusjohtajan alaisuuteen laajalla itsenäisellä vastuulla. Valittava henkilö ottaa vastuulleen yhtiön päästökauppatodennukset ja energian alkuperätodennukset, jolloin asiakkaina on erityisesti lämpöyhtiöitä ja isoja kansainvälisiä teollisuusyrityksiä.
Tehtävän keskeiset vastuualueet:
- Asiakasprojektien kokonaisvaltainen toteuttaminen taustatöistä luovutukseen
- Uusien liiketoiminta-alueiden rakentaminen ja tuotteistaminen
- Myynti jossain määrin, joskin tällä hetkellä yritys kasvaa puhtaasti kasvavan asiakaskysynnän myötä
- Omalla vastuualueella akkreditointi-/viranomaisvaatimusten täyttyminen (yritys kattaa tarvittavat koulutukset ja testaukset)
Todennukset toteutetaan asiakkaiden tiloissa, joten tehtävä sisältää paljon matkustusta. Matkapäiviä vuodessa kertyy noin 100.
Menestyt tehtävässäsi, jos…
Sinulla on korkeakoulututkinto esimerkiksi energiatekniikan, kemian, prosessiteollisuuden tai ympäristötekniikan aloilta. Lisäksi tehtävässä menestyminen vaatii riittävää kokemusta todentamisesta ja auditointien tekemisestä.
Tehtävässä vaaditaan kokemusta todentamistyöstä, auditoinneista ja teollisuuden prosesseista. Hyvä tausta on esimerkiksi teollisuusyhtiöiden todentamisten parissa aiemmin työskennelleellä henkilöllä, tai teollisuusyritysten laatutehtävissä toimivilla henkilöillä. Valittavalta henkilöltä vaaditaan myös laajaa matkustusvalmiutta.
Tehtävässä menestymisen kannalta eduksi katsotaan energiaviraston johtava todentaja -hyväksyntä, kokemus kestävyysjärjestelmistä, hiilijalanjälkilaskennasta (ISO 14064), ISO 50001 -osaaminen, ETJ / ETJ+ -sertifiointi ja osaaminen hiilitullimekanismi CBAM:stä. Etua on lisäksi elinkaariarvioinnista (LCA-laskenta) tai matkailualan työkokemuksesta. Nämä eivät ole vaatimuksia haettavalle henkilölle, mutta niiden omaaminen katsotaan rekrytoinnissa henkilöä puoltaviksi tekijöiksi.
Tehtävässä vaaditaan suomen ja englannin kielten taitoa, ymmärrystä energiatekniikasta, ja riittävää tarkkuutta ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn. Ruotsin kielen taito on etu.
Tarjoamme
Tarjoamme monipuolisen ja vastuullisen työtehtävän sekä osakkuusmahdollisuuden pienessä, markkinan mukana kasvavassa yrityksessä. Tehtävän palkkaus on neuvoteltavissa noin 6.000 € / kk, jonka lisäksi tehtävässä tarjotaan sähköautoetu, laaja työterveys sisältäen hammashuollon sekä laajat kouluttautumis- ja sertifiointimahdollisuudet.
Työ on hybiridityö, eli asua voi missä päin Suomea tahansa, kunhan on valmis matkustamaan asiakasprojektien ajaksi asiakkaan sijaintipaikkakunnalle niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.
Hae tehtävää oheisen ”Hae tehtävää” -painikkeen kautta viimeistään 1.6.2024. Haastattelut tehtävään aloitetaan jo hakuaikana. Tehtävään liittyviin kysymyksiin vastaavat SAM Headhunting Oy:n partnerit Johanna Vilkuna puh. 044 060 1292, Janne Kolehmainen puh. 050 40 888 54 ja Jaakko Lintunen puh. 050 560 6346.
Huomioithan, että EU-tietosuoja-asetuksen (GDPR) mukaisesti emme vastaanota sähköpostitse ansioluetteloita/hakemuksia.
Afdeling:
Hermiankatu 8 D, Tampere
Ansøgningsfrist: 16 Aug 2024
Opslaget er indhentet automatisk fra virksomhedens jobsider og vises derfor kun som uddrag. Log ind for at se det fulde opslag eller gå videre til opslaget her: